Uudessa kodissa

mila022011-0954.jpg

Kissan tultua pitäisi aina muistaa huolehtia sen turvallisuudesta. Ei saa jättää valvomatta palavia kynttilöitä, kuumaa liettä tai mitään muutakaan, joka voisi vahingoittaa kissaa. Monissa kissakodeissa on liesien säätövivut suojattu niitä varten tehdyillä muovisuojilla, jottei kissa yksin ollessaan saa niitä vahingossa laitettua päälle. Ikkunat ja ovet olisi hyvä pitää kiinni, tai ainakin suojata ne, ettei kissa pääse karkaamaan. Kerrostalossa asuttaessa pitää muistaa myös estää parvekkeelle pääsy, ettei kissa pääse putoamaan sieltä. Parvekkeen voi myös rajata suojaverkolla, jolloin kissan on turvallista ulkoilla siellä. Sähköjohdot on hyvä suojata, koska jotkut kissat pitävät johtojen pureskelusta, minkä takia on hyvä ostaa johdonsuojia tai sivellä johtoihin jotain ainetta, josta kissa ei pidä. Tällaisia aineita ovat esimerkiksi sitruunamehu ja tuliset mausteet. Monet kissat eivät kuitenkaan välitä johdoista lainkaan. WC-pöntön kansi pitäisi opetella sulkemaan, sillä monia kissoja kiinnostaa vesi. Pönttöön voi pudota helposti ja esimerkiksi pieni pentu ei välttämättä pääse sieltä omin avuin pois. Myös kaikki myrkylliset aineet, kuten pesupulverit, pitäisi pitää pois kissan ulottuvista. Kannattaa myös ennen pennun tuloa selvittää, onko asunnossa myrkyllisiä kasveja, sillä monet kissat pitävät kasvien pureskelusta. Tätä kasvien tuhoamista voi hillitä laittamalla kissalle oma ruohopurkki, purkkiin voi laittaa vaikka kauraa, tai ihan tavallista ruohoa.

Teksti : Marika Landen & Päivi Kahila, InCat Suomi

Hyviä vinkkejä

  • Vältä huonekasveja, joiden tiedetään aiheuttavan myrkytysreaktioita joko lapsille tai lemmikeille – jos ne ovat vaarallisia lapsille, ne ovat luultavasti sitä myös kissoille
  • Jos kissasi syö huomattavan määrän mitä tahansa viherkasvia tai vähän myrkylliseksi tiedettyä kasvia tai erittää sylkeä tai vaikuttaa ahdistuneelta kasvin pureskelemisen jälkeen, ota yhteyttä välittömästi eläinlääkäriin
  • Voit laittaa foliota tai kelmua viherkasviesi kannan ympärille – tämä tekee juurien kaivamisesta vähemmän houkuttelevaa.
  • Varmista, että kissallasi on aina runsaasti raikasta vettä tarjolla (näin ne eivät niin helposti pureskele kasveja janoonsa)

Yleisimmät myrkylliset huonekasvitmila022011-0984.jpg

  • Atsalea
  • Liljat, kuten Pääsiäislilja, Päivälilja (Hemerocallis), Tiikerililja
  • Krootoni (Ihmepensas)
  • Keltanarsissi (Narsissilajit)
  • Kirjolehti
  • Kirjovehka
  • Fiikus (kumikasvit, riippuvat ja moniväriset viikunakasvit)
  • Köynnösvehka
  • Peikonlehti (Monstera)
  • Muratti
  • Joulutähti
  • Huonekoiso
  • Orjanlaakerikasvit


mila022011-0939.jpg